kesä 29

Selän takana hyvää

Joka ikinen ultimaten pelaaja tekee sitä: puhuu selän takana hyvää muista pelaajista.

Mikä olisikaan sen ihanampaa kuin kehuminen! Oikeanlainen ja oikeassa paikassa annettu kehu on tehokasta lääkettä melkein joka vaivaan. Hyvä ja menestyvä joukkue koostuu pelaajista, joilla on motivaatiota työskennellä yhteisen päämäärän eteen, ja se motivaatio syntyy positiivisesta, tsemppaavasta ilmapiiristä. Sellainen ilmapiirin synnyttämisessä kehumisella on suuri merkitys.

Kehu ilahduttaa ja ehkä vähän nolostuttaakin joskus, mutta aina parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja suomalaisen kiemurtelunkin keskellä on myönnettävä, että kehuja on kiva saada. Se on tunnustus hyvästä työstä. Se kertoo, että joku on nähnyt sinut. Se kannustaa yrittämään vähintään yhtä kovaa kuin aikaisemmin. Se koukuttaa.

Pelikenttien laidoilla kehuja tiputellaan tiheään tahtiin.

Pelaaja X on aivan liekeissä.

Pelaaja X pelaa elämänsä peliä.

Vielä jonakin päivänä haluan heittää samanlaisia kämmenpitkiä kuin Pelaaja X.

Pelaaja X:ää on mahdotonta puolustaa.

Upea katko. Upea heitto. Upea koppi.

Mutta kuinka usein positiiviset huomiot todella tavoittavat kehujen kohteet? Etenkin vastustajaa koskevat kehut jäävät usein omalle vaihtopenkille.

Minulla on idea. Laitan pelaajat kehumaan muiden joukkueiden pelaajia selän takana. Ja sitten menen kertomaan saadut kehut päin naamaa.

Laitan hyvän kiertämään.

 

Aloitetaan.

 

On ykköstourin ensimmäinen päivä. Tiirailen ympäri tuulista Siltamäkeä etsien sopivaa uhria, joka voisi laittaa kokeeni alulle. Bongaan toiselta puolelta kenttää Mikko Saloilan.

Ihan ensimmäiseksi minun täytyy tietenkin kehua Mikkoa.

 

Mikko Saloilan (mustassa paidassa) siipiväli. (Kuva: Tuukka Koistinen)

 

Mikko on yksi varmimmista ja tyylipuhtaimmista pelaajista mitä tiedän. Jos kaikki pelaisivat niin kuin Mikko, hyökkäykset vietäisiin maaliin todella korkealla prosentilla. Lisäksi hän on erinomainen valmentaja.

Ilmeisesti hän on myös todella kiireinen. Kun pääsen Mikon luokse, hän on juuri tullut itse kentältä, antanut palautteen Helsinki Ultimaten miesten ykkösjengille, valmistellut kakkosjengiä tulevaa peliä varten ja pitänyt palaveria muun valmennusryhmän kanssa.

”Vain yhtä?” Mikko toistaa mietteliäästi, kun pyydän häntä kehumaan valitsemaansa pelaajaa. ”Tämä on kyllä vaikeaa. Olisi useita hyviä pelaajia, joita voisi kehua.”

Tässä välissä muutama ohi kulkeva pelaaja tulee ehdottomaan valmennukselle illaksi alastonta Facebook Live -palaveria. Naurahdan ääneen ja kehun nyt selän takana, että hauskoja miehiä.

”Taidan kehua Roni Hotaria”, Mikko lopulta sanoo. ”Roni on kasvanut pelaajana vuosien saatossa paljon ja löytänyt todella tasapainoisen pelaajan itsestään. Hän ei tee juuri koskaan mitään huonoa tai typerää. Hän kasvanut todella varmaksi heittäjäksi.”

 

Roni Hotarin varma rysty. (Kuva: Tuukka Koistinen)

 

Hyvin sanottu ja täyttä totta. Jos olisin Pete Parkkonen, sanoisin, että homma etenee.

Löydän Ronin kävelemästä kohti kenttää, jossa Otson ykkösjoukkue parhaillaan pelaa. Miehen tyynestä ilmeestä voisi päätellä, että jahtaan häntä harva se turnaus ympäri kenttiä nauhurin kanssa. Kysyn, olisiko hänellä hetki aikaa.

Hetki löytyy, Roni sanoo kohteliaaseen tapaansa.

”Vain yksi? Tulipas tämä nopeasti”, Roni sanoo saatuaan jutun juonesta kiinni. ”Tekisi mieli ehkä kehua Lauri Saksaa. Se on ihana mies. Pelaa aina tilanteet loppuun asti, sillä on ihan uskomaton kätsi – se hoitaa sellaisia tilanteita, mitä moni ei hoitaisi. Laurin tekemistä on vain siisti katsoa. Loppuringissä tulee aina sellanen fiilis, että voisi halata Lauria.”

Tuttu tunne.

”Se on vaan loistava vastustaja”, Roni päättää analyysinsa.

Kukaan ei voi väittää vastaan. Suuntaan askeleeni takaisin Helsinki Ultimaten miesten sidelinelle.

 

Lauri Saksa (ylimpänä) tekemässä Lauri Saksa -juttuja.

 

Lauri venyttelee etureittään ja katselee Helsingin kakkosjengin peliä U20-joukkuetta vastaan. Istahdan viereen. Tekisi mieli kysyä montako halausta tuli loppuringissä, mutta hillitsen itseni.

”Tässä nyt muodostetaan tällaista kehumisjatkumoa”, selitän ideaani ja huomaan piirtäväni ilmaan lenkkimakkaraa muistuttavaa, havainnollistavaksi tarkoitettua kuviota.

”Okei… voinko mä vähän miettiä? Vaikea kehua vain yhtä”, Lauri sanoo. Ihan kuin olisin kuullut tämän jo aiemmin tänään.

”Mä voisin nimetä Otson Tomi Sandbergin, joka on ehkä Suomen paras hyökkääjä. Tomppa osaa kaiken. Se on taitava heittäjä, pärjää ilmoissa, huikeat kätsit – ei sillä juuri heikkouksia ole. Lisäksi se pelaa aina tosi hyvällä spirtillä ja reilusti. Tosi mukava tyyppi.”

Allekirjoitan joka sanan, joskaan en ole ottanut Tomin kanssa ilmoja sitten vuoden 2012 NSUT:n.

 

Tomi Sandberg osaa hyökätä myös ulkomaalaisilla rannoilla. (Kuva: Tuukka Koistinen)

 

Tomppa, mukava ja reilu tyyppi kun on, ei näytä lainkaan hämmentyneeltä kun huikkaan hänelle, että voitaisiinko vaihtaa pari sanaa heidän pelinsä jälkeen. Kun Otso on voittanut ja loppuringit taputeltu, Tomi saapuu luokseni ja kuuntelee erikoisen pyyntöni pohtivan näköisenä.

”Mun on nyt pakko kehua Raakel Pfisteriä. Se tekee kovaa duunia, ja se tekee sitä paljon. Se hakee paljon, se tekee hyviä suorituksia. Se ei paljon yritä itse ratkaista peliä muuten kuin kovalla työllä. Siitä mä diggaan. Ja puolustuksessa asenne on loistava. Ei jätä ikinä kesken.”

Pitää ehdottomasti paikkaansa. Raksu on jäätävän kova pelaaja.

 

Raakel Pfister (sinisessä paidassa) on huhujen mukaan antanut Wonder Womanille vinkkejä siitä, miten olla kova. (Kuva: Tuukka Koistinen)

 

Raakel istuu muiden atleticolaisten kanssa kentän laidalla. Heidän pelinsä näyttävät olevan tältä päivältä ohi. Lähestyn porukkaa ja yritän näyttää mahdollisimman paljon siltä, että en ole tulossa ruinaamaan vapaaehtoisia toimitsijoita.

Raakel pyytää miettimisaikaa.

”Mä haluaisin nostaa esille Terhi Teräväisen. Huikea tyyppi, ihan mieletön asenne. On perhekin ja sen takia nykyään varmasti vähemmän aikaa, mutta siitä huolimatta sairaan kova ja aina niin positiivinen. Terhi on myös tosi taitava pelaaja ja hyvä heittämään. Enkä mä käsitä miten se pystyy siihen – treenaa joka päivä vaikka vartinkin illassa ja käy yksin heittämässä hankeen kiekkoja!”

Hyvä valinta. Terhi on kerrassaan ihana.

 

Terhi Teräväinen etsii kentältä jotakuta, jolle tarjoilla kiekkoa ja hyvää spiritiä.

 

Seuraavana aamuna yllätän Terhin Saintsin sidelinelta, jossa hän on luultavasti juuri huutanut joukkueelleen jotakin kovaa ja positiivista. Pienen miettimistauon jälkeen hän on valintansa tehnyt.

”Eihän kukaan ole vielä kehunut Susanna Surakkaa? Suski on aina tosi positiivinen ja hymyileväinen, ihan olemusta myöten. Suskia vastaan pelattaessa on hyvä henki ja spirit. Olen aikanaan pelannut myös samassa junnumaajoukkueessa ja muissa yhdistelmäjengeissä, ja aina on ollut hauskaa. Siinä on vain sellaista iloa mukana. Aina kehutaan vastustajankin hyviä suorituksia.”

Suski todella on tunnettu päin naamaa -kehuja.

Hymähdän Terhin vastaukselle. Kuulin nimittäin sattumalta sivusta lauantaisessa Helsinki-Saints-pelissä, miten Susanna tuli pisteen jälkeen Terhin luokse heittämään vitosen ja kehumaan tämän maaliheittoa.

”En pystynyt siinä tilanteessa sanomaan mitään, mutta nyt pakko sanoa, että upea suoritus. Ihan hullu heitto.”

Terhin vastaus oli aivan yhtä positiivinen. Mietin huvittuneena jo silloin, että onpa suorastaan oppikirjaesimerkki hyvästä spiritistä molemmilta pelaajilta.

 

Susanna Surakka dominoi ensin ja kehuu sitten. (Kuva: Tuukka Koistinen)

Suski on toimitsemasssa. Istun viereen penkille ja kysyn mikä tilanne. Sitten selitän oman tilanteeni.

Harkintahetken jälkeen Susanna haluaa kehua Ulla Kiiliä.  Ehdinkin jo miettiä, missä vaiheessa joku nimeää Ullan, josta kuulee suorastaan hävyttömän paljon hyvää joka puolelta.

Loppupäivä on kiireinen, ja varsinaiset kehut kilahtavat vasta myöhemmin puhelimeeni viestin muodossa. Onko tämä selän takana hyvän whatsappaamista?

”Ullasta voi puhua pelkkää hyvää! Ultsi on varmasti monelle esikuva ja hänestä on hyvä ottaa mallia. Hän aina mukana satakymmenen prosenttisesti, ja millä asenteella! Lisäksi hän tsemppaa väsymättömästi kaikkia muita loistaviin suorituksiin. Ulla on toiminut maajoukkueen kapteenina ja peliä edeltävistä tsemppipuheista joukkueelle kiertää vielä vuosienkin jälkeen positiivista puhetta.”

Voiko sitä kauniimmin enää sanoa? Pallo on nyt toiminnajohtaja Kiilillä. Mihin suuntaan kehu lentää seuraavaksi?

 

Voisiko Ulla nauhoittaa kuuluisia tsemppipuheitaan muiden joukkueiden käytettäväksi? (Kuva: Tuukka Koistinen)

 

Mitä tästä jäi käteen?

Selän takana hyvän puhuminen on ehdottoman kannustettavaa, mutta kokeilkaapa joskus käydä kehumassa ihan päin naamaa. Ne lievästi kiusaantuneet, hämmentyneet, epäuskoiset ja aidon ilahtuneet ilmeet ovat koko jutun suola.

#seläntakanahyvää

Vastaa

Your email address will not be published.

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?