Tapahtumaa ja takarajaa riittää toiminnassa ja välillä on haastavaa pysyä kärryillä, milloin mitäkin on meneillään. Tämän takia kokeillaan tärkeiden päivämäärien lisäämistä kalenteriin tapahtumien lisäksi. Kyseiseen kohtaa on myös tarkoitus linkittää siihen mahdollisesti liittyvä julkaisu, lomake tai muuten hyödyllinen linkki. Näin pyrimme kokoamaan yhteen paikkaan asioita. Kun ilmoitatte liittoon kalenteriin haluttavia tapahtumia, laittakaa myös mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi linkki tapahtumasivulle.

1 KOMMENTTI

  1. Iso peukku tälle! Hyödyllistä myös, että näihin muistutuksiin on linkattu asiaa koskeva uutinen. Siitä tuli mieleen toinen idea viestinnän kehittämiseksi: saisiko uutisiin alle linkit relevantteihin muihin uutisiin? Esim. kutakin maajoukkuetta koskevan uutisen loppuun tulisi linkit muihinkin kyseistä maajoukkuetta koskeviin artikkeleihin. Nyt tieto on useissa eri uutisissa, jotka on julkaistu muutaman viikon aikana ja tiedon etsiminen on melko hankalaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän