Elisa Pursiainen

Author's posts

huhti 19

Vuoden 2015 lajinedistämisstipendit haussa 9.5. asti

Suomen Liitokiekkoliiton juniorijaosto tukee seurojen junioritoimintaa jakamalla vuosittain seuroille rahallisen avustuksen edellisen vuoden aikana tehdystä lajinedistämistyöstä. Stipendin suuruus vaihtelee vuosittain juniorijaoston budjetin mukaan. Keväällä 2016 stipendi myönnetään kesäkauden 2015 ja talvikauden 2015-2016 perusteella. Kirjalliset hakemukset tulee toimittaa viimeistään ma 9.5.2016 osoitteeseen juniorijaosto@liitokiekkoliitto.fi. Sama osoite vastaa tarvittaessa myös hakemukseen liittyviiin lisäkysymyksiin. Päätös lajinedistämisstipendistä ilmoitetaan stipendiä hakeneille …

Continue reading

maalis 18

”Tajuutteks te, että tää on eka kerta kun me voitetaan jotain!”

Ufonaisten sisäkausi on toistaiseksi tarjonnut pelaajille ja kannatusjoukoille harvinaisen paljon riemun tunteita. Kauteen päätimme lähteä seitsemän pelaajan ringillä, mitä ultimaten asiantuntijat voisivat pitää jo hieman turhan tiiviinä. Muutamat pelit olemme vetäneet kuudellakin ja ihan hyvinhän se on mennyt. Eipä tarvitse ainakaan tapella peliajasta ja sopivasti turnauskestävyys kasvaa. Ensimmäisen osaturnauksen toki otimme vielä maltillisesti jääden pistevertailussa …

Continue reading

helmi 07

Poikien MM-maajoukkue valittu – Tavoitteena saada juniorimaajoukkuetoiminta kukoistamaan

Tulevien Puolan MM-kisojen avoimen juniorimaajoukkueen valmennuksesta vastaa kaksi päämäärätietoista nuorta miestä: Juho Pitkänen ja Milo Brown. Kaksikolla on jo useat yhteiset junioreiden arvokisat takanaan – molemmat olivat ensikertalaisia Irlannin MM-kisoissa 2012. Tulevat arvokisat ovat kuitenkin heidän ensimmäisensä valmentajina. Ennen nykyistä maajoukkueprojektia valmennuskokemusta on kertynyt kolmisen vuotta kasvattiseura Lempäälän Kisan junioritoiminnassa. Tuona aikana LeKi on ollut …

Continue reading

helmi 06

PeeKoo haastaa LeKin junioreiden SM-finaalissa

Junioreiden halli-SM-turnaus pelattiin Sipoon monitoimihallissa 30.-31.1.2016. Finaalissa nähdään LeKi 1 ja PeeKoo, jotka pelaavat aikuisten sarjojen finaalien tapaan Turussa lauantaina 19.3. Pronssia voitti ViRHe. Turnaukseen osallistuivat kaikki tämän kauden junioriturnauksissa nähdyt joukkueet: espoolais-helsinkiläinen PeeKoo, nuoremmista helsinkiläisistä koostuva Helsinki Ultimate, Sipoo Odd Stars, toijalalainen T.U.F.F., Vihdin Rennot Heittelijät sekä hallitseva mestari Lempäälän Kisa – tuttuun tapaan …

Continue reading

tammi 12

Hyvä Spirit vallitsi Helsingin junioriturnauksessa

Helsingin junioriturnaukseen lauantaina 2. tammikuuta saapui kuusi joukkuetta: Sipoo Odd Stars, Lempäälän Kisa, Vihdin Rennot Heittelijät, toijalalainen T.U.F.F., Espoo Ultimate Club (Helsinki Ultimate -vahvistuksin) sekä kisajärjestäjä Helsinki Ultimate. Kentällä nähtiin kokeneiden joukkueiden mukana uusia junioripelaajia ja hienoa oli myös saada paikalle peräti kaksi joukkuetta Pirkanmaan seudulta. Voi hyvinkin toivoa, ettei junioriturnauksia enää tarvitse pelata alle kuudella joukkueella …

Continue reading

joulu 03

Ilmoittautuminen tammikuun junioriturnauksiin käynnissä

Helsingin junioriturnaus 9.1. Turnaus pelataan Pirkkolan palloiluhallissa (Pirkkolan metsätie 6 00630 Helsinki) klo 16-20. Halliajan rajallisuuden takia osallistujien määrää saatetaan joutua rajoittamaan, joten varmista paikkasi ilmoittautumalla mahdollisimman pian. Ilmoittautuneille lähetetään maksutiedot sähköpostitse ja paikka turnaukseen vahvistetaan maksamalla joukkuemaksu (25 euroa). Ilmoittautumiset viimeistään su 20.12. sähköisellä lomakkeella: https://docs.google.com/forms/d/1N8Yly7BJ836vTbkrheEaGv6zdP1_Gzcy9l3SQkshjLg/viewform Kysymykset osoitteeseen: susanna.surakka[at]gmail.com   Junioreiden halli-SM-turnaus 30.-31.1. Turnaus pelataan Sipoon …

Continue reading