maalis 07

HUH Tampereen TalviTurnauksen voittoon

Tampereen TalviTurnaus pelattiin jälleen sunnuntaina 6.2.

Turnauksessa joukkueet jaettiin kolmeen alkulohkoon, joista voittajat selvisivät suoraan semifinaaleihin. Kakkoset pelasivat välisarjan, jonka voittaja pääsi mukaan semeihin ja sijat 5-6 jaettiin suoraan välisarjan tulosten perusteella. Kolmansiksi jääneet ja yksi lohkonelonen pelasivat ”alasemit” ja sijoitusottelut.

Lohkovoittajiksi selvisivät hervantalaista liitokiekkoilijoista koostuva HUH, Tampereen Yliopiston FreezeBees 1 ja Tampereen ammattikorkeakoulun Tamkon Letut.

Lohkokakkosiksi selvisivät UFO ja kaksi Tampereen teknillisen Yliopiston hieman samoistakin pelaajista koostuvaa joukkuetta Räiskäleet ja Ohukaiset. Ohukaiset kuitenkin luovuttivat jatkosarjapaikkansa Team Juniorsille, joka osoittikin välisarjassa olevansa sen arvoinen voittamalla ensin Räiskäleet ja häviämällä UFOlle vain pisteellä. Välisarjasta jatkoon selvisi kuitenkin UFO voittamalla niukasti myös Räiskäleet.

Semifinaalissa Letut päihittivät UFOn ja HUH FreezeBees 1:n. Pronssiottelussa FreezeBees 1 nousi takaa-ajoasemasta UFO:n ohi pronssille. Spirit-karkit lähettiin VirHeen matkaan.

Kiitos kaikille leppoisan mukavasta turnauksesta, hienoista peleistä ja hyvästä spiritistä!

Tulokset:

1. HUH
2. Tamkon Letut
3. FreezeBees 1
4. UFO
5. Team Juniors
6. Lätty Räiskäleet
7. Hazardi
8. Lätty Ohukaiset
9. FreezeBees 2
10. VirHe

Teksti: Tiina Rättö / UFO

Vastaa

Your email address will not be published.

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?