«

»

maalis 08

Ultimatea kuvaamassa

Matti Kajaste 

Seuraavassa kokemuksiani ultimaten valokuvauksesta. Oletan, että lukija tietää jo perusjutut valokuvauksesta tai ainakin kestää täyslaidallisen alan jargonia. Perustietoja kannattaa ammentaa vaikka täältä: http://www.pikseli.fi/digifaq/  Niille, joita valokuvaus ei erityisesti kiinnosta, tarjoilen kommenttiosiossa pari pelillistä havaintoa, jotka ovat nousseet esiin lajia kuvatessa.

Kamat: objektiivi on tärkein

Tästä on tylsä aloittaa, mutta niin se vain on, että urheilukuvaus on välineintenssiivistä jos mikä. Valokuvausta voi ja kannattaa muuten harrastaa pokkarilla, jota on helppo kantaa mukanaan, ja räpsiä tyytyväisenä menemään. Omat taidot loppuvat kauan ennen kameran suorituskykyä. Ikävä kyllä urheilukuvauksessa pitää kuitenkin lyödä jonkin verran euroja tiskiin saadakseen teknisesti hyviä kuvia.

Ulkona tarvitaan polttovälialueeltaan 50-300 mm:n zoom-objektiivi, tai jos budjetti venyy, esim. 300-millinen kiinteä. Aika hyvä lähtökohta voisi olla 70-300 mm objektiivi, joka löytyy joka valmistajalta. Merkillä ei ole väliä. Näitä saa halvalla käytettynä, eikä tappio ole katkera, jos kuvaus ei maistukaan.  Objektiivi on se, johon kannattaa rahaa laittaa, sillä linssi ei juuri kulu ja pitää arvonsa erittäin hyvin. Käytetyn objektiivin voi yleensä myydä samaan hintaan eteenpäin, jos kokee, että kaipaa jotain muuta. Objektiivissa tärkeä ominaisuus on nopeampi tarkennusmoottori, jota Canon kutsuu nimellä USM, Nikon nimellä AF-S ja Sigma nimellä HSM.

Järjestelmäkamera eli runko on sitten toinen juttu. Ne vanhenevat periaatteessa nopeasti ja markkinoille pusketaan jatkuvasti aavistuksen parempia malleja. Urheilukuvauksen kannalta olennaisia seikkoja ovat tarkennusnopeus, rakeisuus korkeilla ISO-herkkyyksillä (sisäkuvauksessa) ja sarjatulen nopeus. Kolme kuvaa sekunnissa lienee edelleen aika tavallinen halvan kameran nopeus. 6-8 kuvaa sekunnissa on jo huomattavasti parempi. Kamera ei kuitenkaan ole se, johon rahaa hirmuisesti kannattaa laittaa, sillä eri mallit eroavat käytössä toisistaan lopulta hyvin vähän. Ne myös menettävät arvonsa nopeasti ja ovat muutenkin aktiivikuvaajalle kulutustavaraa.

Sisällä on pimeää. Sisähallien valaisuun ei kerta kaikkiaan riitä poliittista tahtoa, joten näissä luolissa kuvaaminen on monesti todella hankalaa. Olen kokeillut sisäkuvaamista 30-millisellä, 50-millisellä ja viimeksi 85-millisellä objektiivilla, joista jälkimmäinen palvelee omaa tyyliäni parhaiten. Kitusuon Jussi on kuvannut lyhyemmällä polttovälillä ja saa näin kuvia lähinnä kuvaajan puoleisesta laidasta. 85 mm on tähän liian pitkä, joten sen sweetspot on maalialueella ja toisella puolella kenttää. Valovoimaa tarvitaan hurjasti. 2.8 on useimpiin saleihin liian pimeä linssi. 1.8-2.2 ovat kokemusteni mukaan sopivimmat aukot. 1.4-aukolla syvyysterävyysalue on jo niin kapea, että pelaajat juoksevat siltä liian helposti ulos. Salamakuvausta olen kokeillut, mutta en vakuuttunut tuloksistani. Paras lopputulos tuli kiiltävällä parketilla heijastamalla salaman valo lattiasta. Silti valo jakautuu pelaajista epätasaisesti. Jonain päivänä haaveissa olisi asentaa Pasilan urheilutalon kattorakenteisiin useampi etäohjattu salama, jotta maalialueen saisi kerralla kunnolla valaistua. Jännää sinänsä on, että pelaajat eivät huomaa laidalla räiskyvää salamaa lainkaan.

Lisää tekniikkaa: käsittelyn vaihtoehdot

Perinteisiä urheilukuvia ottaessa suljinajan täytyy olla mahdollisimman nopea. 1/1000 sekuntia pysäyttää liikkeen jo hyvin, mutta monesti pilvisenä päivänä on tyydyttävä 1/500 sekuntiin. Sisällä olen huomannut 1/400 olevan minimi avoimelle sarjalle ja 1/320 naisille. Sitä hitaammat ajat riittävät vain heittokuville, sillä juoksua ne eivät pysäytä. ISO-herkkyyttä kannattaa ruuvata rohkeasti ylös asti. Mitä matalampi herkkyys, sen paremmilta kuvat näyttävät, mutta käytännössä ISO 400 on Suomessa ulkona varsin tyypillinen ja sisällä käytössä ovat arvot väliltä ISO 800-1600. Tässä kriittistä on se, että valotus onnistuu muuten hyvin. Jos kuva ei ole liian tumma, se kestää kovaakin rakeisuutta, jonka korkea ISO tuottaa. Jos valotus on vähänkin pielessä, korkean herkkyyden tuottamat rakeet tekevät kuvasta ihan hirveän. Kannattaa kokeilla Noise Ninjaa tai Neat Imagea kohinanpoistoon. Erilaisten kokeilujen jälkeen olen päätynyt kuvien käsittelyssä Adobe Lightroom -ohjelmaan. Samalla alustalla voi ylläpitää jo 6000 ultimatekuvan kirjastoa, käsitellä kuvia ihan riittävällä teholla ja jakaa ne suoraan esimerkiksi Picasaan ultimatekansan nähtäville. Tyypillisestä viikonlopputurnauksesta tulee helposti yli 1000 kuvaa. Jyvien erottaminen vie aikansa. Onneksi käsittely on Lightroomin myötä virtaviivaistunut huomattavasti.

Mistä ja ketä kuvata?

Vaikka hienoa olisi kirjoittaa, että korvaan määrän laadulla, asia on kohdallani toisin päin. Nostan kateellisena hattuani niille, jotka ottavat vähän, mutta hyviä kuvia. Käytännössä saan antaa sulkimen laulaa tauotta, sillä hävikki on varsinkin sisällä hurja.

Valitsen mieluiten kuvausalueeksi maalialueen takaosan, varsinkin ulkona, jollei sitä mikään estä. Kuvien kannalta lähes välttämätöntä on, että aurinko tulee kuvaajan selän takaa. En ole saanut oikeastaan mitään hyvää aikaiseksi vastavalokokeiluillani. Myös objektiivit tarkentavat vastavaloon todella huonosti. Jos sää on pilvetön, olen mieluiten tuulen puolella, jolloin minua kohti tulevat kiekot saattavat nousta ja tuottaa kuvauksellisia ilmatilanteita. Kentän pääty on hyvä myös siksi, että action kohdistuu sinne. Siellä ovat rajuimmat vastaanhaut, ja myös puolustajien haasteet kohdistuvat pelin aluksi lähteviin vastaanhakuihin. Takakentän etuna on myös se, että näköesteenä on yleensä vähemmän erilaisia ultimatehörhöjä.

Ilme tekee kuvan. Kuvassa voi olla vuosisadan venytys, mutta jos naamat ovat piilossa, tunnelma ei välity. Toisaalta ilme voi pysäyttää, vaikka tilanne olisi muuten tavanomainen. Olen huomannut etsiväni eniten puolustusdyykkejä ja ilmatilanteita. Varsinkin dyykit ovat harvinaista herkkua. Niitä tulee suomalaisittain harvoin, yllättäen ja aina naamat väärään suuntaan. Kuvaaja ja kamera eivät yleensä pysy mukana. Puolustusdyykkehin sisältyy kuitenkin valtava määrä uhrautumista, riskinottoa ja draamaa, mikä tekee niistä luontaisesti valokuvauksellisia. Heittokuvia sen sijaan tulee paljon ja helposti. Tästä syystä hipsinkin aina hyökkäävän joukkueen päätyyn, jos aurinko ei paista ja viitsin sykkiä.

Olen suunnitellut tekeväni joskus näyttelyn laajasta kokoelmastani kuvia hävinneistä pelaajista. Finaalin ratkettua kontrasti voittoa juhlivan joukkueen ja yksittäisten, kaikkensa antaneiden häviäjien välillä on hurja. Näihin kuviin latautuu tunnetta eri lailla kuin tavallisiin pelikuviin. Äärimmäisen puhtaat ilon ja toisaalta pohjattoman syvän tappion tunteet ovat arjessa harvinaisia.

Ultimatekuvauksen uusi maailma

Ultimate etsii lajina uskottavuutta myös ulkomailla. Tämän kehityksen lieveilmiönä myös valokuvaajilla on ollut yhä vaikeampaa elää tärkeilevien turnausjärjestäjien kanssa. Nykyään kuvauslupa kannattaa sopia järjestäjien kanssa jo kuukausia etukäteen. Hankalin tilanne oli Vancouverin maajoukkueiden MM-kisoissa, joissa järjestäjä keksi juuri ennen finaalia, että kentän laidalle pääsee vain akkreditoitu media. Parempi olettaa vähemmän ja varmistaa lupa hyvissä ajoin.

Vancouverissa koin ensimmäisen kerran kuuluvani ultimatekuvaajien porukkaan. Tärkeimpänä oppina toin kotiin ultimatekuvaajien eettisen koodiston. Se alkaa ja loppuu siihen, että pelaajille ei tarjota todistusaineistoa epäselvien tilanteiden ratkaisuksi. Tilanteet ratkaistaan pelaajien kesken, vaikka lopputulos olisi kuinka huutava vääryys tahansa. Videotarkistusmentaliteetti romuttaa mielestäni Pelin Hengen, enkä halua siihen osallistua. Toivon, että muutkin kuvaajat ja pelaajat taistelevat tätä kiusausta vastaan.

Kirjoittajasta: Matti Kajaste

Matti on pelannut Helsingin Teamissa useamman vuoden ja joutunut välillä valmentamaankin. Hän aloitti lajin opiskellessaan Skotlannissa 90-luvun lopussa ja on valokuvannut ultimatea vuodesta 2005.

4 comments

Hyppää kommentti lomakkeelle

  1. Ultimate.fi

    Tässä mainitsemani pelilliset havainnot, jotka ovat nousseet esiin ultimatea kameran linssin läpi seuratessani.

    Sormituntumalla 80 %:ssa tilanteista laidalla olija näkee, kuka seuraavaksi saa kiekon jo ennen kuin tämä henkilö on lähtenyt hakemaan. Tämä ei riipu siitä, pelaako kentällä naisia, miehiä, tuttuja vai tuntemattomia. Kuka hyvänsä lajia harrastanut näkee tulevaisuuteen siitä, miten hakijat ovat kentällä asettuneet ja miltä he näyttävät ennen kuin lähtevät hakemaan. Tätä voidaan hyödyntää, jos laidalta osataan kommunikoida oikein.

    Toiseksi suomalaiset liikuttavat kiekkoa ihan liian hitaasti. Ulkomaisten, erityisesti pohjoisamerikkalaisten joukkueiden kuvaaminen oli Prahan MM-kisoissa tavattoman hankalaa, sillä kiekko liikkui ihan toisella tavalla kuin kotimaassa; olin aina myöhässä. Erityisen paljon kirittävää tässä on minusta naisilla. Mikään fyysinen seikka ei käsittääkseni pakosti hidasta naisten pelin tempoa suhteessa miehiin. Tjeu: http://www.youtube.com/watch?v=bKrf-9nCDO4

    -Matti

  2. Ilkka

    Kiitos mainiosta kirjoituksesta (ja kuvista tietty) Matti. Aina kun uusia kuvia ilmestyy, niitä selaa innolla läpi. Aika usein toivoisi enemmänkin kuvia julkaistuksi, ainakin niistä omista matseista. Täytyy kuitenkin arvostaa kuvaajan ammattiylpeyttä kuvien laadussa.

    Miten on videokuvauksen laita? Aina välillä putkahtaa nettiin sekalaisia pelivideoita Suomesta. Mutta onko ketään, joka olisi kiinnostunut tekemään tätä hieman ammattimaisemmin ja kehittämään ultimate kuvausta.
    Valmentajana katsoisin mielelläni paljonkin pelejä videolta. Omat pelit pääsee kokemaan ulkopuolisen silmin ja niistä saa usein ideoita valmentamiseen. Ja tietysti tota Matin mainitsemaa hakuvuoron skauttausta vois jokainen kentällä tais sen laidalla oleva puolustaja harjoitella.

    Ilkka

  3. Matti

    Olisi tosiaan hauska laittaa paljonkin enemmän hyviä kuvia aina nettiin, mutta tosiaan mun oma sensuuri ei salli ihan mitä hyvänsä. Joskus sentään laian vähän teknisesyi huonommankin näytille, jos tilanne on muuten hieno tai tärkeä tai huomaan että ko. tyypistä en ole ennen ottanut. Myös jälkikäsittelyyn menevä aika kasvaa jos olisi lepsumpi..

    Videokuvaukselle olis tosiaan suuri tilaus. Varsinkin sellaiselle, jossa rajaus olis tarpeeksi iso, jotta näkis miten hakijat liikkuu kentällä. Monesti kansainvälisetkin semipro-videokuvaajat seuraa vaan kiekkoa eikä nähdä että mitä ennen koppia tapahtui. Pitäis mielellään olla kaks kameraa ja halua leikata edes vähän. Uskon, että jengit voit tästä vähän maksaakin. Laitteet ei nykyään taida olla mitenkään mahdottoman hintaisia.

  4. Matti

    Scobel Wigginsin vähän ohut haastattelu:
    http://www.ultimateinterviews.com/2012/04/scobel-wiggins.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?