Tourin kuva I ja II voittajat: Verneri Aalto ja Tuukka Koistinen

18.8.2011 / SM-Tour-kuvat I ja II on valittu. Tour ykköseltä voitto-otoksen nappasi Verneri Aalto, jonka panoraamakuva pitkänheittotilanteesta sai kiitosta. Kakkostourin voittajakuvan otti puolestaan Tuukka Koistinen, jonka ”Sadetanssi” hymyilyttää edelleen. Koistinen sai myös kunniamaininnan perinteikkäämmästä ilmataistelukuvasta.

Tourin kuvan valintaan osallistui Ultimate.fin toimitus täydennettynä ultimatekuvaaja Matti Kajasteella ja ultimateblogisti Janne Airolla. Kuvakilpailun tuomaristo kootaan joka kerta tilanteen mukaan. 

Vuoden Ultimatekuva -kilpailu jatkuu koko kesäkauden 2011 ajan aina SM-finaaleihin asti, muista siis postata kuvasi Facebookiin tai lähettää linkki kuvaasi osoitteeseen toimitus(at)ultimate.fi! Facebookista (ei vaadi kirjautumista) löytyy jo monta hauskaa otosta ultimatekesän ajalta, ja kuvia palkitaan kesän lopuksi eri kategorioissa. Pelkästään pitkällä putkella kuvatut pelitilannekuvat eivät siis ole Ultimate.fin kiikarissa, vaan aivan kaikenlaisilla ultimatekuvilla saa osallistua.

Tourin kuva III -kilpailuun voi osallistua vielä elokuun loppuun asti, muista siis lähettää kuvasi mukaan!

Vuoden Ultimatekuva 2011 galleriaan > >   
Vuoden Ultimatekuva 2011 -kilpailun säännöt ja ohjeet > >

Tourin kuva I: Verneri Aalto

Verneri Aalto: Panoraama, Team-Otso Tour I

VOITTAJA: Verneri Aalto – Panoraama, Team-Otso Tour I

Kommentteja kuvasta:
”Onnistunut ajoitus, skarppi ja hyvä rajaus. Vierestä heittoa katselevista huokuu ratkaisevaan liikkeeseen liittyvä pelko, toivo ja jännitys.”
”Tästä jo melkein kuulee heittoa seuraavan ”Pitkä!”-huudon.”

Tourin kuva II: Tuukka Koistinen

Tuukka Koistinen: Ilmatilanne, Tour II

VOITTAJA: Tuukka Koistinen – Sadetanssi http://www.facebook.com/photo.php?fbid=10150235215209620&set=o.184744474914388&type=1&theater

Kommentteja kuvasta:
”Mielettömän hauska sadetanssikuva! Liikettä, ilmeitä, ja joka kerta pitää miettiä, että mitäköhän siinä kuvassa oikein tapahtuu.”

KUNNIAMAININTA: Tuukka Koistinen – Kolmen pelaajan ilmatilanne

Kommentteja kuvasta:
”Klassinen ilmataistelukuva. Kuvassa kivasti sellainen fiilis, että kiekko vetää kolmea miestä irti maasta. Omista suosikeistani paras rajaus.”

Tuukka Koistinen: Sadetanssi, Tour II

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän