7.11.2011 / Liitokiekkoliiton hallitus on valinnut ensimmäiset valmentajat kesän 2012 MM-kilpailuihin Japanin Sakaihin. Avoimen maajoukkueen valmentajiksi valittiin Ville Haaramo (päävalmentaja) ja Heikki Tiittanen (apuvalmentaja). Naisten maajoukkuetta luotsaamaan valittiin Paula Sihto (päävalmentaja) ja Henna Lehtonen (apuvalmentaja).

Ville Haaramo on pelannut 20 kautta ultimaten SM-sarjaa, saavuttaen pelaajana 19 SM-mitalia, joista 9 kultaista. Ultimatevalmentajana hän on toiminut vuodesta 1995 alkaen, pää- tai apuvalmentajana seura- ja maajoukkueissa säännöllisesti. Päävalmentajana Haaramo on saavuttanut viiden kauden aikana 2 SM-kultaa ja luotsannut joukkueensa seurajoukkuetasolla kahdesti EM-välieriin ja viimeksi MM-kilpailuissa 11. sijalle. Apuvalmentaja Heikki Tiittanen on meritoitunut pelaajana ja yli kymmenvuotisen pelaajauransa aikana saavuttanut useita mitaleita, mukaan lukien 4 SM-kultaa avoimessa sarjassa. Tiittanen on osallistunut pelaajana 10:een MM tai EM tason turnaukseen. Valmentajana Tiittanen on toiminut pääasiassa nuorten parissa.

Lue jutun lopusta, millä mielin avoimen valmentajat tarttuvat tehtäväänsä!

Paula Sihto valmensi kunniakkaasti vuoden 2011 naisten EM-joukkuetta, kun joukkue sijoittui EM-neloseksi. Hänellä on rutkasti maajoukkuekokemusta aiemmilta vuosilta ennen kaikkea pelaajana, mm. EM-kultaa vuodelta 2007. Henna Lehtonen puolestaan on valmentanut ansiokkaasti moninkertaisen Suomen mestarin Viiman joukkueita usean vuoden ajan.

Muiden sarjojen (juniorit, mixed, avoin masters, naiset masters) valmentajahaut ovat vielä avoinna.

Maajoukkuerinkien kokoaminen

Maajoukkueringit kootaan hieman toisistaan poikkeavin tavoin:

  • Avoimen maajoukkueen pelaajat saavat kutsun sähköpostitse.
  • Naisten maajoukkueringin osalta lähetetään lisäinfoa sähköpostitse seurajoukkueiden kautta.
 Kick-off –tilaisuus pidetään lauantaina 12.11. klo 18 Liikuntamyllyssä Helsingissä.
  • Mixed-rinkiin ilmoittaudutaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen mixdmj [at] gmail.com 30.11. mennessä. Ilmoita nimesi lisäksi seura, johon kuulut.
 Mixed-rinkiin voi ilmoittautua, vaikka olisi myös mukana avoimen tai naisten maajoukkueringissä.
  • Avoimen masters -rinkiin ilmoittaudutaan osoitteeseen micke [at] eurolab.fi. Kick-off –tilaisuus pidetään 26.11.
  • Naisten masters -rinkiin ilmoittaudutaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hanna.hokkanen [at] welho.com 15.11. mennessä.
  • Juniorijoukkueisiin ilmoittaudutaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen terhi.teravainen [at] gmail.com 31.12. mennessä. Ilmoita nimesi lisäksi syntymävuotesi, seurasi ja sarja, johon haet (avoin U20 ja tytöt U20 (-93 ja sen jälkeen syntyneet) sekä avoin U17 ja tytöt U17 (-96 ja sen jälkeen syntyneet)). Juniorien maajoukkuerinkeihin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki ikäryhmään kuuluvat taitotasosta tai aikaisemmasta pelikokemuksesta riippumatta.

Kaikilta aikuisten maajoukkuerinkeihin ilmoittautuvilta tullaan perimään 25 euron maksu, jolla katetaan maajoukkuetoiminnan kiinteitä kustannuksia, kuten harjoitusvuoroja ja valmentajien kustannuksia. Maksu peritään vain kerran, vaikka pelaaja osallistuisi useamman maajoukkueringin toimintaan. Maksua ei palauteta, vaikka pelaaja myöhemmin jättäytyisi pois ringistä tai ei tulisi valituksi joukkueeseen.

Avoimen valmennustiimi innokkaana tehtävään

Avoimen valmennustiimi lähtee tehtäväänsä innokkaana:

– Otamme tehtävän innolla vastaan, jo pelkästään siksi että 2012 MM-kisat ovat varmasti huikeat sekä urheilullisesti että tapahtumana. Lisäksi alustavan kartoituksen perusteella pelaajisto on erittäin mielenkiintoinen; seuraavan sukupolven avainpelaajat ovat jo pelanneet merkittävissä rooleissa seuroissaan sekä nuorten ja avoimen maajoukkueissa. Ja vastaavasti neljän vuoden takaiselta maajoukkuekierrokselta on vielä iso nippu pelaajia käytettävissämme, pohtii päävalmentaja Ville Haaramo.

Aiemmasta poiketen avoimen maajoukkueeseen kutsutaan pelaajat tänä vuonna henkilökohtaisesti. Valmentajat eivät kuitenkaan tee päätöksiä umpiossa:

– Seuraavaksi konsultoimme seuravalmentajia pelaajien suhteen ja suunnittelemme ensimmäisiä tapahtumia. Loppuvuoden aikataulujen varmistuttua lähetämme henkilökohtaiset kutsut pelaajille ensimmäisiin valintatapahtumiin, jotta pääsemme muodostamaan vuoden 2012 maajoukkuetta hyvissä ajoin. Tavoitteenamme on tarjota mukaan kutsutuille pelaajille energisen ja analyyttisen valmennustyön kautta urheilullisesti vahva kokemus, jonka vain maajoukkue voi tarjota, visioi Haaramo.

1 KOMMENTTI

  1. Tietoomme ei ole tullut mitään varmaa mahdollisista U23-kisoista. Jotain aiheeseen liittyvää on ilmeisesti vireillä jossain päin Eurooppaa… Palaamme asiaan jos jotain tiedotettavaa ilmenee.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän