«

»

Hel 03

Koulusarja vauhtiin Helsingissä – Hiidenkivi ja Koivukylä jatkoon

Koulusarja käynnistyi yläluokkien karsintaturnauksella Helsingin Pirkkolan palloiluhallissa. Paikalle saapuivat Sipoon, Hiidenkiven ja Koivukylän koulut, jotka pelasivat kaksinkertaisen sarjan toisiaan vastaan.

- Saimme järjestäjiltä hyvää palautetta: vastustajaa kannustettiin, eli olimme lajiin sopivalla spiritillä liikkeellä ja loput ymmärsivät yskän, eli tajusivat mistä hyvä spiritti koostuu, valmentaja Laura Kahlos (vasemmalla) kertoo. Kuva: Ari Ojanperä

Valmentaja Laura Kahlos on itsekin voittanut koulusarjan mestaruuden Sipoon riveissä vuonna 1995. – Silloin sai henkilökuntakin pelata. Kuva: Ari Ojanperä

Ottelut etenivät usein hyvinkin tasaisesti ja parin pisteen johdot saattoivat kutistua hetkessä. Turnauksen voittajaksi selviytyi Hiidenkiven koulun joukkue, jonka fyysiset pelaajat nappasivat usein pidemmän korren ilmatilanteissa.

- Meillä oli todennäköisesti samat lähtökohdat, kuin muilla joukkueilla, eli ei paljoa treeniä alla vaan hyvällä uteliaalla asenteella uutta lajia kohtaan, kertoo joukkuetta valmentanut Laura Kahlos, joka on pelannut vuosikausia Atleticon riveissä.

- Omilta oppilailtani kuulin: ”tämä oli yllättävän kivaa”. Finaaliin mennään innokkaalla ja odottavalla mielellä. Oppilas kysyi: ”voitaisko koko koulu pyytää Otahalliin katsomaan finaaleja?” Koulumme on noin 800 oppilaan yhtenäinen peruskoulu ja seutuliputkin maksaisi muutaman tonnin, Kahlos jatkaa.

Koivukylän liikunnanopettaja Jukka-Pekka Salmisen valmentama joukkue päätyi yläkoulujen alkukarsinnassa Pirkkolassa toiselle sijalle ja lunasti myös paikan ensi maaliskuussa käytäviin finaaleihin. Koivukylä saapui turnaukseen pienimmällä pelaajamäärällä, vaikka halukkaita olisi ollut jopa kolme joukkueellista.

- Otin tarkoituksella pienen joukkueen, jotta jokainen saisi pelata paljon. Yritin katsella sellaisia pelaajia, joilta luonnistuu laji kuin laji, Salminen kertoo.

Ultimate tuli osaksi Koivukylän liikuntatunteja muutama vuosi sitten. Oppilaat pääsevät heittelemään liitokiekkoa pari kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin. Salmista viehättää lajin vauhdikkuus. Perinteisiin lajeihin verrattuna ultimate on ”älyttömän” raskas.

- Heittäminen on [oppilailla] nykyään vaikeampaa. Ei ole tatsia. Liikunnan perustaidot ovat eri tasolla kuin omassa lapsuudessa, Salminen arvioi.

Koivukylää valmentanut Jukka-Pekka Salminen kannusti oppilaitaan kentälle herkeämättä. Kuva: Ari Ojanperä

Koivukylää valmentanut Jukka-Pekka Salminen kannusti oppilaitaan kentälle herkeämättä. Kuva: Ari Ojanperä

Pirkkolan alkukarsinnan lopputulokset:

Hiidenkivi 10- 7 Koivukylä 
Sipoo 6 – 11 Hiidenkivi 
Koivukylä 8 – 5 Sipoo 
Sipoo 4 – 9 Hiidenkivi 
Koivukylä 11 – 3 Sipoo 
Hiidenkivi 9 – 7 Koivukylä

Koulusarjan turnauksia pelataan eri puolilla Suomea viikoilla 6-8. Finaalit pelaataan Otahallissa 25.3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?