Ultimaten mixed-SM oli tarkoitus järjestää Jyväskylän Huhtasuon liikuntapuistossa tulevana viikonloppuna. Valitettavasti turnaukseen ilmoittautui vain muutama joukkue ja kisat päätettiin tältä vuodelta perua. Ensi vuonna mixedin mestaruudesta pelataan osana kesän SM-viikkoa!

Ultimaten mixed-SM on järjestetty perinteisesti toukokuussa ja viime vuosina ulkokauden ensimmäisistä mitaleista on pelannut kymmenkunta joukkuetta. Juhannusviikolla järjestetyt ultimaten MM-kisat ruuhkauttivat kuluvan kesän turnauskalenteria eikä heinäkuulle sijoitettu mixed-SM löytänyt riittävästi osallistujia. Kun kesän muut viikonloput ovat täytetty rantaturnauksilla, SM-Tourilla ja -finaaleilla, seura-EM-karsinnoilla sekä juniorien MM-kisoilla ja jossain välissä pitäisi hengähtääkin, päätettiin katseet siirtää ensi vuoteen.

Mixed-SM osaksi SM-viikkoperheeseen

Tältä kevääältä tuttu SM-viikko laajentuu kesälle 2017. Viime helmikuussa Tampereella järjestetyssä SM-viikossa nähtiin useita lajeja mukaan lukien ultimate. Talven Tourin A-sarjan pelit pelattiin monenkirjavan yleisön edessä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Miesten A-sarjan päättänyt jäätävä voittomaali on fiilisteltävissä Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3309768

Ensimmäisellä SM-viikolla helmikuussa ultimate sai hienon vastaanoton yleisöltä sekä SM-viikon järjestäjiltä. Ultimate onkin jälleen mukana SM-viikon lajiperheessä ensi heinäkuussa mixed-SM-kisan merkeissä. Tarkat päivämäärät, pelipaikat ja muut yksityiskohdat tarkentuvat syksyn mittaan ja niistä tiedotetaan Ultimate.fissä. Kisoja ja sen kilpailuja on jälleen tarkoitus näyttää Ylen kanavilla ja SM-tittelin omaavalle turnaukselle on todennäköisesti jälleen luvassa TV-aikaa.

SM-viikko on ruotsalaisten keksintö. Liitokiekkoilua pelataan mixed-ultimatena, kiekkogolfina ja yksilökisoina. Kuva. SM-Veckanin Facebook-sivu
SM-viikko on ruotsalaisten keksintö. Tänä vuonna Norrköpingissä liitokiekkoilua nähtiin mixed-ultimatessa, kiekkogolfissa ja yksilökisoissa. Kuva. SM-Veckanin Facebook-sivu

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän