«

»

kesä 13

Juniorit aloittivat kesän SM-sarjan Talissa 10.6.

Junioreiden ensimmäinen SM-osaturnaus pelattiin Helsingissä Talin urheilupuistossa lauantaina 10. kesäkuuta. Turnauksessa oli sekä U17- että U20-sarjat, joissa molemmissa kisasi tällä kertaa neljä joukkuetta.
 

ViRHeen Roope Soikkeli kiekossa T.U.F.F. Y:n Ari Turton puolustaessa.

U17-sarjassa T.U.F.F. vahvoilla

U17-sarjassa kahta akaalaisjoukkuetta T.U.F.F. X:ää ja T.U.F.F. Y:tä lähtivät haastamaan vihtiläinen ViRHe ja jyväskyläläis-kuopiolainen JSW.

Kaikki sarjan ottelut päättyivät kohtuullisen selkein lukemin lukuunottamatta ottelua ViRHe – T.U.F F. Y, joka päättyi akaalaisille 8-7 vasta ajassa 61:10 eli 26 minuuttia pelin aikakaton jälkeen. U17-sarjassa aikakatto on 35 minuuttia.

T.U.F.F. Y oli voittoisa myös päivän muissa otteluissa ja lunasti itselleen koko osaturnauksen voiton sisarjoukkue T.U.F.F. X:n ollessa toinen.
 
U20-sarjassa LeKi jatkaa hallintaa

U20-sarjassa nähtiin viime talvelta tutut lempääläinen LeKi, sipoolainen SOS vahvistuksenaan espoolaisen Atleticon tytöt, ViRHe sekä viime hetkellä joukkueen mukaan saanut espoolainen-helsinkiläinen Nallet.

Sarjan voitti suvereenisti LeKi, jota vastaan onnistuttiin tekemään piste kolmessa pelissä yhteensä vain 12 kertaa. Toiseksi sijoittui talvelta tasoa nostanut ViRHe ja kolmanneksi talven toinen finalisti SOS.
 

LeKin voittoisa rosteri. Ylärivissä Jaakko Junttu (vas.), Antti Cederlöf, Peetu Nieminen, Lassi Cederlöf ja Aatu Anttiroiko. Keskellä Henri Rekula (vas.), Roosa Kuisma ja Eetu Eho. Edessä Vilma Heinonen (vas.) ja Anniina Knuutila.

Luvassa sääntömuutoksia?

Viikonlopun pelit herättivät kentillä aiheellista keskustelua junioreiden kilpailusääntöjen muokkaamisesta paremmin käytännön tarpeita vastaaviksi.

Esimerkiksi U17-sarjan maratonottelussa ViRHe – T.U.F.F. Y nähty yli 18-minuuttinen piste sai pohtimaan aikalisien riittävyyttä. U17-sarjassa aikalisiä on yksi per joukkue pelijaksoa kohti. Aikalisän pituus on yksi minuutti.

Junioreiden kilpailusäännöistä päättää seurojen edustajista koostuva juniorijaosto.
 
Lopulliset tulokset ja tämänhetkiset tour-pisteet

U17-sarja:
T.U.F.F. Y 101
T.U.F.F. X 99
ViRHe 98
JSW 97

U20-sarja
LeKi 101
ViRHe 99
SOS 98
Nallet (projektijoukkue)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Liitokiekolla pelattava joukkuelaji on nimeltään u....e?