Ultimaten mixed-SM osa 3000 urheilijan SM-viikkoa

Viime keväällä järjestetty Suomen ensimmäinen SM-viikko jatkuu erinomaisen vastaanoton siivittämänä Tampereella ensi heinäkuussa. Jopa 30 lajia yhdistävässä tapahtumassa pelataan myös sekajoukkueiden Suomen mestaruudesta. Yle aikoo lähettää SM-lajien finaalit suorana televisioon.

Nelipäiväinen SM-viikko järjestetään eri puolilla Tamperetta 6.-9. heinäkuuta. Alustavien suunnitelmien perusteella ultimatekansan kannattaa varata almanakkaansa aikaa lauantai-sunnuntai ja kirjata kohteeksi Kaupin urheilupuisto. Sisuuntuneena tämän vuoden mixed-SM-kisojen peruuntumisesta, Liitokiekkoliitto pyrkii yhdessä paikallisseura Tampereen UFOn kanssa innostamaan seurat ympäri maata kokoontumaan ja kisaamaan yhdestä, samasta mestaruudesta Suomen suurimpiin urheilutapahtumiin.

– Tällä hetkellä kesän SM-viikkoon on ilmoittautunut 30 lajia joista 27 on järjestämässä aikuisten SM-
kilpailuja ja jopa 3000 urheilijaa kilpailee SM-mitaleista. Olen tyytyväinen siitä, että lajit näkevät SM-viikon
mahdollisuutena omalta osaltaan ja tätä kautta yhteistyö ja yhteisöllisyys suomalaisessa urheilussa ottaa
jälleen askeleita eteenpäin, toteaa Valon ja Olympiakomitean tapahtumayksikön johtaja Riia Martinoja.

SM-viikon yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada lajeille uusia harrastajia, seuraajia ja näkyvyyttä. SM-
viikko tarjoaa lajiyhteistyön avulla pienemmillekin lajeille suuren tapahtuman mahdollisuudet ja sellaista
huomiota, jota ne eivät yksin saisi. Vuodesta 2018 eteenpäin tavoitteena on järjestää SM-viikko 2 kertaa
vuodessa, talvella ja kesällä.

– Meillä on tietysti isoja suunnitelmia tulevaisuuden osalta, mutta nyt keskitymme täysillä ensi kesän
tapahtumaan. Näin suuren lajikirjon kanssa aikataulujen huolellinen suunnittelu on tärkeää. Opimme
helmikuun tapahtumasta paljon ja tavoitteemme on entisestään parantaa kisakonseptia yhdessä Ylen ja
lajien kanssa, kertoo SM-viikon tuottaja Hanna-Iiskola Kesonen.

SM-viikon SM-Tour 3:n avoimen A-sarjan päätösottelu televisioitiin Ylellä.
SM-viikon SM-Tour 3:n avoimen A-sarjan päätösottelu televisioitiin Ylellä.

Yleisradio on myös osana SM-viikkoa ja aikoo jälleen televisioida mahdollisimman monen lajin ratkaisevat mestaruushetket suorana edellisen tapahtuman mukaan.

– SM-viikko ylitti monella tavalla odotukset, kun se järjestettiin kevättalvella ensimmäistä kertaa. Yle on
innoissaan mukana myös vuoden 2017 kesä SM-viikko tapahtumassa, sillä se tarjoaa urheilun ystäville
uusia, monipuolisia ja kiinnostavia lajeja. On ollut ilo nähdä, että suomalaiset uskaltavat tämän tapahtuman
yhteydessä innostua hieman vieraimmistakin lajeista, sanoo Yle Urheilun urheiluoikeuksien päällikkö
Robert Portman.

Lue selostaja Matti Härkösen kokemukset ultimatesta viime SM-viikolla tästä: http://www.ultimate.fi/2016/02/sm-viikko-kolmesta-kulmasta-ehdottomasti-lisaa/

Artikkelikuva ensimmäisestä SM-viikosta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän